Kirjoista ja lukemisesta
Pidän lukemisesta.
Kouluaikana asuin lähellä kirjastoa, jossa vierailin monta kertaa viikossa. Viihdyin kirjaston rauhallisessa ja hiljaisessa ympäristössä. Siihen aikaan kirjastoissa olivat käytössä hiljaisuus-kyltit. Aina silloin tällöin kirjaston työntekijät joutuivat huomauttamaan kävijöitä liian äänekkäästä keskustelusta.
Saatoin viipyä kirjastossa tuntikausia selaillen eri aihepiirejä käsitteleviä teoksia. Aluksi olin kiinnostunut lasten kirjoista ja myöhemmin nuorten kirjoista. Lukioaikoina äidinkielen tunneilla luettiin ja käsiteltiin kirjallisuutta laajemmin. Innostukseni vain kasvoi kirjallisuustuntemukseni lisäännyttyä. Kirjallisuuden suuret klassikot ihastuttivat ja joskus vihastuttivat.
Yliopiston kieliopinnoissa käsiteltiin laajasti saksankielisen kielialueen kirjallisuutta, jota luettiin tietysti alkuperäiskielellä. Jos jokin teos kiinnosti erityisesti, se saatettiin lukea myös suomeksi ihan vertailun (tai laiskuuden) vuoksi. Kirjallisuustenttiin oli luettava ainakin 15 eri kirjaa. Aikamoinen urakka.
Nykyään klassikot ovat saaneet väistyä dekkareiden tieltä. Häpeäkseni tämän tunnustan. Tai en tiedä, onko siinä hävettävää. Monta kertaa olen päättänyt aloittaa klassikoiden systemaattisen lukemisen, mutta kuinka ollakaan - dekkaripino vain kasvaa.
On aikoja, jolloin lukuharrastukseni on ollut vähäistä. Mutta kun on ollut ns. ylimääräistä aikaa, olen käyttänyt sen lukemiseen.
Tämä aika, joka korostaa fyysistä suorittamista ja liikunnallisia harrastuksia, ei ole omiaan kannustamaan kirjojen pariin. Näin ei minusta pitäisi olla.
Henkinen hyvinvointi ja kasvu ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin fyysinen kunto. Kirjallisuudella on tässä merkitystä. Kirjat avaavat uusia maailmoja, auttavat ymmärtämään elämää ja sen monimuotoisuutta, opettavat tunteiden ilmaisua. Äidinkielen taitomme ja ilmaisukykymme kehittyy. Näin kirjojen lukeminen edistää henkistä hyvinvointiamme ja laajentaa maailmankuvaamme.
Taidanpa tarttua keskeneräiseen kirjaani... ja kohota hetkeksi arjen yläpuolelle.
Kouluaikana asuin lähellä kirjastoa, jossa vierailin monta kertaa viikossa. Viihdyin kirjaston rauhallisessa ja hiljaisessa ympäristössä. Siihen aikaan kirjastoissa olivat käytössä hiljaisuus-kyltit. Aina silloin tällöin kirjaston työntekijät joutuivat huomauttamaan kävijöitä liian äänekkäästä keskustelusta.
Saatoin viipyä kirjastossa tuntikausia selaillen eri aihepiirejä käsitteleviä teoksia. Aluksi olin kiinnostunut lasten kirjoista ja myöhemmin nuorten kirjoista. Lukioaikoina äidinkielen tunneilla luettiin ja käsiteltiin kirjallisuutta laajemmin. Innostukseni vain kasvoi kirjallisuustuntemukseni lisäännyttyä. Kirjallisuuden suuret klassikot ihastuttivat ja joskus vihastuttivat.
Yliopiston kieliopinnoissa käsiteltiin laajasti saksankielisen kielialueen kirjallisuutta, jota luettiin tietysti alkuperäiskielellä. Jos jokin teos kiinnosti erityisesti, se saatettiin lukea myös suomeksi ihan vertailun (tai laiskuuden) vuoksi. Kirjallisuustenttiin oli luettava ainakin 15 eri kirjaa. Aikamoinen urakka.
Nykyään klassikot ovat saaneet väistyä dekkareiden tieltä. Häpeäkseni tämän tunnustan. Tai en tiedä, onko siinä hävettävää. Monta kertaa olen päättänyt aloittaa klassikoiden systemaattisen lukemisen, mutta kuinka ollakaan - dekkaripino vain kasvaa.
On aikoja, jolloin lukuharrastukseni on ollut vähäistä. Mutta kun on ollut ns. ylimääräistä aikaa, olen käyttänyt sen lukemiseen.
Tämä aika, joka korostaa fyysistä suorittamista ja liikunnallisia harrastuksia, ei ole omiaan kannustamaan kirjojen pariin. Näin ei minusta pitäisi olla.
Henkinen hyvinvointi ja kasvu ovat vähintäänkin yhtä tärkeitä kuin fyysinen kunto. Kirjallisuudella on tässä merkitystä. Kirjat avaavat uusia maailmoja, auttavat ymmärtämään elämää ja sen monimuotoisuutta, opettavat tunteiden ilmaisua. Äidinkielen taitomme ja ilmaisukykymme kehittyy. Näin kirjojen lukeminen edistää henkistä hyvinvointiamme ja laajentaa maailmankuvaamme.
Taidanpa tarttua keskeneräiseen kirjaani... ja kohota hetkeksi arjen yläpuolelle.
Kommentit
Lähetä kommentti