Viitauksia

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Osa tapahtumista jää mieleen, osa unohtuu.  Kerran työaikana yritin saada yhtä naisopiskelijaa kiinni tekstiviestillä, jonka sisältönä oli ilmoittautuminen lyhyen matematiikan ylioppilaskirjoituksiin. Kuinka ollakaan, yhden numeron näppäilyvirhe vei viestini väärälle henkilölle. Harva vastaa näihin virhelähetyksiin. Tällä kertaa kävi toisin. Paluuviestissä henkilö kertoi suorittaneensa pitkän matematiikan yo-kokeen ja koko yo-tutkinnon jo vuonna se ja se, lisäksi hänen nimensä on Janne, ei Jaana (nimet muutettu), hän asui ulkomailla ja oli työelämässä, ei koulussa. Lopuksi hän toivoi minun saavan Jaanan kiinni ajoissa, että ei yo-koe menisi sivu suun. Tästä tapauksesta riitti hupia pitkäksi aikaa. Jaanakin ilmoittautui yo-kokeeseen ajoissa.  Olen myös itse saanut viestejä, joissa on tavoiteltu ihan toista henkilöä. Parhaiten on jäänyt mieleeni viesti, jossa ilmoitettiin jotenkin siihen malliin, että saarnani alkaisi tuntia aiemmin kuin oli sovi...

Viime aikoina olen mielessäni esittänyt tuon kysymyksen itselleni monen monta kertaa. Miksi meidän on niin vaikea hyväksyä toisia ihmisiä sellaisina kuin he ovat? Eri medioista saamme lukea tai kuulla fyysisistä tai sanallisista kiusaamistapauksista ja kaltoinkohtelemisista. Minua tällaiset tapaukset sekä satuttavat että suututtavat. Mikä oikeus jollakulla on pilkata, nimitellä tai jopa pilata toisen koko elämä? Useinhan pahoin ja pitkään kiusatuksi tulleet kantavat kiusaamisen seurauksia loppuelämänsä ajan. Jotkut saattavat jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle, koska opinnot ja muu elämä eivät ota sujuakseen. En pidä myöskään siitä puheensävystä, jolla kiusatusta pyritään löytämään syy kiusaamiselle. Minusta ongelman ydin on apua, neuvoja ja ohjausta tarvitseva kiusaaja, ei kiusattu. En pidä siitäkään, että enin vastuu kiusaamisen kitkemisestä siirretään kouluille. Vastuu kuuluu mielestäni ennen kaikkea lasten vanhemmille, joiden hoivissa lapsi on ennen esikoulu- ja kouluikää saanut ...