Viitauksia

Istun television äärellä heinäkuussa vuonna 1969. Odotan television lähettämää kuvaa ihmisen ensimmäisestä kuulennosta. Kuva näkyy mustavalkoisena ja rakeisena, mutta riittävän selkeänä. Ihminen on laskeutunut kuun pinnalle. Tapahtuma oli niin uskomaton, että vielä vuosikymmeniä myöhemmin pystyn palauttamaan siihen liittyvät tunteet mieleeni.  Koko maailma seurasi amerikkalaisten astronauttien kuulentoa, joka kesti neljä päivää. Astronautti Neil Armstrong oli ensimmäinen ihminen kuussa. Muistan, miten tuolloin ajateltiin avaruuden valloittamisen olevan käden ulottuvilla. Elettiin kylmän sodan aikaa, jolloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpailivat myös avaruuden valloittamisessa. Kuulennon myötä Yhdysvallat eteni voittajaksi.  Vähitellen oma kuulennon myötä herännyt kiinnostukseni avaruuteen hiipui, mutta heinäkuun 20. päivä vuonna 1969 on jäänyt pysyväksi muistoksi. Neil Armstrongin kuolematon lause "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle."...

Viime vuosina minua on ilahduttanut se, että sodissamme eri tehtävissä toimineita naisia on arvostavasti nostettu esiin. Se ilahduttaa erityisesti siksi, että oman sukuni naiset toimivat sekä sota- että kotirintamalla. Kaikki he olisivat halunneet  rauhaa, mutta velvollisuus puolustaa isänmaata oli itsestäänselvyys. Jokainen selvisi sodan ajasta vahingoittumattomana. Ikävätkin muistot siirtyivät vähitellen taka-alalle, kun kotimaan jälleenrakennus pääsi käyntiin.  Lapsena kuuntelin kiinnostuneena tositarinoita sota-ajan tapahtumista. Kertomuksia siitä, miten lähdettiin evakkoon, miten hoidettiin haavoittuneita sotasairaaloissa, miten kirkossa siunattiin kymmeniä sotilaita arkuissaan kotiseurakunnan sankarihautoihin, miten lohdutettiin ja autettiin surevia, miten kekseliäitä oltiin, miten elämä kuitenkin sujui puutteenkin keskellä. Jotenkin osaa asettua nykyisten sotien keskellä elävien tilanteeseen näiden kertomusten pohjalta.  Kotimuseossamme on lakkautetun Lott...