Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viime vuosina minua on ilahduttanut se, että sodissamme eri tehtävissä toimineita naisia on arvostavasti nostettu esiin. Se ilahduttaa erityisesti siksi, että oman sukuni naiset toimivat sekä sota- että kotirintamalla. Kaikki he olisivat halunneet  rauhaa, mutta velvollisuus puolustaa isänmaata oli itsestäänselvyys. Jokainen selvisi sodan ajasta vahingoittumattomana. Ikävätkin muistot siirtyivät vähitellen taka-alalle, kun kotimaan jälleenrakennus pääsi käyntiin. 

Lapsena kuuntelin kiinnostuneena tositarinoita sota-ajan tapahtumista. Kertomuksia siitä, miten lähdettiin evakkoon, miten hoidettiin haavoittuneita sotasairaaloissa, miten kirkossa siunattiin kymmeniä sotilaita arkuissaan kotiseurakunnan sankarihautoihin, miten lohdutettiin ja autettiin surevia, miten kekseliäitä oltiin, miten elämä kuitenkin sujui puutteenkin keskellä. Jotenkin osaa asettua nykyisten sotien keskellä elävien tilanteeseen näiden kertomusten pohjalta. 

Kotimuseossamme on lakkautetun Lotta Svärd-järjestön paikallisosaston muutamia alkuperäisiä kahvikuppeja ja -kannu. Nämä muistuttavat meitä nuorempia maamme yhdestä aikakaudesta. Yksi lottapukukin säilyi, mutta se lahjoitettiin museoon. 

Itsenäisyytemme arvostaminen on itsestäänselvyys, mutta mihinkään yltiöisänmaallisuuteen ei ole aihetta. Sen olen oppinut sukumme sodan kokeneilta.

Hyvää itsenäisyyspäivää näin naisnäkökulmasta!