Sattumaako?

Eipä tiennyt lukion historianopettajani, millaisen ajatuksen mieleeni istutti lukion abivuonna.

Elettiin lukuvuotta 1970 - 1971. Olin koko oppikoulun ajan ollut kiinnostunut historiasta. Iso kiitos kuuluu sekä keskikoulun että lukion innostaville opettajilleni, jotka omalla persoonallisella tavallaan loihtivat eteeni milloin Suomen historian jännittävät vaiheet milloin Karthagon tuhon tai puunilaissotien tapahtumat. Kiinnostustani ei vähentänyt edes se, että kerran yhdessä koevastauksessani nostin jo edesmenneen historian henkilön elävien kirjoihin lähes 200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen! Eikä se haitannut opettajaakaan, jolta riitti ymmärrystä. Arvosana pysyi samana.

Mutta takaisin historianopettajani istuttamaan ajatukseen. Koulussamme toimi sekä päivä- että iltakoulu. Historianopettaja hämmästytti minut yhden oppitunnin jälkeen ehdottamalla, että toimisin hänen sijaisenaan opettamassa historiaa muutamana iltana viikossa. Arvaatte varmaan, että kieltäydyin edes harkitsematta asiaa. Myöhemmin hieman kadutti. Opettaja arvosti minun tietoni ja taitoni lähes omalle tasolleen ja uskoi minuun niin paljon, että olisi luottanut opetuksen käsiini! 

Tämä tapaus tulee mieleeni aina silloin tällöin. Ehkä juuri sen vuoksi, että minusta tuli opettaja. Ei historian opettaja vaan kielten opettaja. Myöhemmin kouluttauduin opinto-ohjaajaksi. Näkikö oma opettajani minussa jonkinlaisen opettajan idun jo kouluaikana? Vaikuttiko tämä tapaus uranvalintaani vai oliko se vain sattuma.  Vai ovatko sattumiksi leimaamamme asiat lopulta juuri meille tapahtuvaksi tarkoitettuja?

Ai niin, hyväksyikö joku muu oppilas mahdollisuuden toimia historianopettajan sijaisena. Ei siihen pestiin edes muita kysytty eikä minuakaan toista kertaa.

Tärkeintä oli se, että joku uskoi minuun ja toi sen julki.