Kokeile Lapin puikulaa!

Pidän perunasta. Makutottumukseni johtunee lapsuudestani, jolloin peruna oli yksi tärkeimmistä aterioiden ruoka-aineista. Makaronia käytettiin myös jonkin verran. Riisi ja erilaiset pastalajit tulivat tutuiksi vasta paljon myöhemmin. 

Vietimme kesät maaseudulla, jossa vanhempani viljelivät perunaa. Lajikkeita oli useita, mutta kaikkein maukkain oli Lapin puikula. Se oli vähäsatoinen ja pienikokoinen, mutta niin herkullinen. Puikulaa käytettiin säästeliäästi, koska vuoden sadosta oli säästettävä myös siemenperunat seuraavaa istutusta varten. 

Lapin puikula on saanut Euroopan Unionin myöntämän merkinnän suojatusta alkuperäisnimityksestä (SAN). Se on hieno tunnustus perunalle, jonka aromikkuus johtuu arktisista kasvuolosuhteista. Talven routa ja pitkät valoisat kesäyöt ovat takeina puikulan ainutlaatuisesta mausta. 

Kaikkein paras perunasose syntyy nimenomaan puikulaperunasta, jonka maku ja väri hurmaavat ruokailijan. Jos et ole koskaan maistanut puikulaa, suosittelen korjaamaan tämän puutteen. Mutta ole varovainen keittämisen suhteen! Puikula on tempukas keitettävä. Tämän lajikkeen kypsymistä on vahdittava tarkasti. Puikula on jauhoinen lajike, jonka minuutinkin ylimääräinen keittoaika pilaa. 

Perunasoseeseen on tietysti laitettava voita, joka tuo puikulan aromikkaan maun sopivasti esiin. Yksi mieliruokani on poron- tai riistakäristys, puikulasta valmistettu perunasose ja puolukkasurvos. Ruoka on yksinkertainen ja helppo valmistaa. Ei tosin sovi kiireiselle, sillä käristyksen on saatava muhia uunissa kolmisen tuntia. (Älä sorru kauppojen tarjoamaan pikaporonkäristykseen!) Käristyksen voi valmistaa vaikkapa edellisenä päivänä, koska maku ei siitä kärsi. Muuten, makuasioista on lupa kiistellä!

Hyviä ruokahetkiä!

                                         
Riistakäristys puikuloista valmistetun perunasoseen kera








Kommentit

  1. Montakos minuuttia on keittoaika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kokemukseni mukaan keittoaika on 12-13 minuuttia. Jo kymmenen minuutin jälkeen kannattaa kokeilla perunoiden kypsyyttä.

      Poista
  2. Olet oikeassa Aino. Ei siitä sapuskat parane, kun saa käristyksen, puikulamuusia ja puolukoita. Mie keitän myös porkkananpaloja lisukkeeksi. Pohjoisessa on hyvät ruoat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nomen est omen

Tornionlaaksonruusu