Kaunokirjoitus jää unholaan?
Meillä on uudet tyyppikirjaimet ja -numerot, jotka otettiin käyttöön vuosi sitten. Kaunokirjoitusta ei enää erikseen opeteta. Oppijalle kuitenkin kehittyy oma persoonallinen käsiala kirjoitusnopeuden kasvaessa. Näin väitetään. Kirjainten sidontakin voi tulla kyseeseen, mutta sitä ei siis enää opeteta. Kouluaikamme määrää, millainen käsialamme on.
Persoonaton tietokoneella tuotettu teksti on tällä hetkellä vallitseva ja helppolukuinen. Sitä uudet tyyppikirjaimet ja -numerot kaiketi mukailevat.
Tämä käsialapohdinta sai alkunsa, kun kotimuseomme siivouksen yhteydessä käteeni sattui mummoni muistolauseiden albumi. Sen sivuille hänen opiskelijaystävänsä olivat kirjoittaneet omia muistolauseitaan kukin omalla persoonallisella käsialallaan. Mummo oli tuolloin alle 20-vuotias kuten oletettavasti hänen ystävänsäkin. Useimmissa muistolauseissa korostuvat koti, uskonto ja isänmaa ajan hengen mukaan. Suomella oli vielä edessään toistakymmentä vuotta itsenäiseksi valtioksi. Isoäidin albumilla on siis ikää yli sata vuotta.
Paluuta entiseen ei ole. Toivon mukaan nuoremmat sukupolvet vielä pystyvät lukemaan meidän kaunokirjoitusta käyttävien tekstiä kuten me mummoni albumin tekstejä. Kaunokirjoituksella on paikkansa.
Paluuta entiseen ei ole. Toivon mukaan nuoremmat sukupolvet vielä pystyvät lukemaan meidän kaunokirjoitusta käyttävien tekstiä kuten me mummoni albumin tekstejä. Kaunokirjoituksella on paikkansa.
Kommentit
Lähetä kommentti