Kieli- ja kulttuurikommelluksia

Oletko koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa vieraan kielen väärinymmärrys tai vieraan kulttuurin sinulle tuntemattomat tavat ovat saattaneet sinut joko hämmennyksiin tai ahdinkoon? Minä olen!

Nykyään näihin  tilanteisiin joutuu onneksi ani harvoin, kun kaikki tieto on käden ulottuvilla netin välityksellä. Omasta nuoruudestani on jo aikaa, mutta tukalien tilanteiden ja väärinymmärrysten muistot ovat juurtuneet pysyvästi mieleeni. Ehkä mukana olleet ystäväni muistavat tapahtumat eri tavalla, mutta suurin piirtein lienen oikeilla jäljillä.

Ensimmäinen muistoni liittyy liian paljastavaan pukeutumiseen (suomalaisittainkin hyvin säyseä kesävaatetus), jonka seurauksena jouduin ystäväni kanssa kivityksen kohteeksi. Vaikka kivet olivat pieniä, ne sattuivat ikävästi selkään ja jalkoihin, ei sentään päähän. Onneksi suurempaa vahinkoa ei tullut. Pakokeinomme oli kevyt juoksu. Näin pääsimme pälkähästä. Hieman paremmalla kulttuurin tuntemisella olisimme välttäneet tilanteen kokonaan. Kansainvälisyyskasvatukseen olisi ollut tarvetta. Tai ehkä sitä oli, mutta sen oppi oli mennyt meille huonosti perille.

Sitä oppia olisi tarvittu myös linja-autossa, jossa yllätti nälkä ja otimme omenat esille. Bussissa syntyi välittömästi meteliä, kuljettaja pysäytti auton, osa matkustajista jätti matkan siihen. Me saimme sentään jäädä jatkamaan matkaa - omenat laukuissa. Niin, se oli Ramadan-kuukausi, jolloin saa syödä vasta auringonlaskun jälkeen. Maassa maan tavalla.

Opiskelin koulussa pitkän saksan, joten lukion lyhyellä englannilla en kaikkia ko. kielen variaatioita hallinnut. Tunsin vain brittienglannin, en muuta. Yhdellä reissullamme Münchenissä tapasimme australialaisen leidin, joka kertoi meille: "I came to Munich today". Hän lausui sanan today kuitenkin niin, että me ymmärsimme sen "to die". Siinä sitten ihmettelimme, miten tämä leidi näyttää niin iloiselta, vaikka edessä on mitä ikävin tapahtuma. Pääsimme ääntämisen jäljille leidin jatkaessa puhettaan.

En malta olla lisäämättä tähän juttua, jonka kertoi ystäväni Raili, joka oli aikoinaan töissä tukholmalaisessa sairaalassa ystävänsä kanssa. He olivat jakamassa ruokia potilaille, kun toinen heistä luki ruoka-annoksen liitteenä olevasta paperista "inte lever". Sisäelinten nimet olivat hukassa,  ja niinpä riitti ihmettelemistä siinä, miksi ruokaa annetaan potilaalle, joka "inte lever" eli ei ole elossa. Pieni tuumaustauko. Potilas oli mitä elinvoimaisin, joten selvisihän se, että kyse on maksaruoasta.

Lukuisat ovat ne kerrat, jolloin olen noudattanut suomen koodia sinutella henkilöitä teitittelyn sijaan. Mitähän vastapuoli on ajatellut epäjohdonmukaisesta Te-sinä-poukkoilustani?! Tai please-sanan poisjättämisestä pyynnön lopussa? Epäkohtelias? Vapaamielinen? Vaiko vain olan kohautus, tuollaisia ne ulkomaalaiset ovat...

Kommelluksille ja tukalille tilanteille voi vuosien jälkeen naurahtaa tai ainakin hymyillä lempeästi. Olen siis oppinut kokemuksen kautta, että kulttuurien tuntemus ja kielitaito ovat avain kohteliaaseen ja kunnioittavaan kanssakäymiseen maailmalla!