Asiallistako?

Kun vanhenee, niin saattaa joutua kokemaan lievähköä iästä johtuvaa henkisten kykyjen aliarvioimista tai oman elämänhallintansa kyseenalaistamista. Miksi sitä nyt kutsuisikaan...

Kävin jokin aika sitten eräässä terveyteen liittyvässä toimenpiteessä. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kun henkilötietoja kyseltäessä päästiin kohtaan ammatti. 

Kun kerroin olevani eläkkeellä, vastapuolen suhtautuminen minuun muuttui selvästi. Olin ollut siihen asti tasavertainen keskustelukumppani, mutta en enää. Yhtäkkiä olinkin henkilö, jolle puhuttiin passiivimuodossa ja monikon ensimmäisessä persoonassa. 

Hetken pohdin, alanko hankalaksi tai ymmärtämättömäksi eläkeläiseksi, mutta päätin nöyrästi totella. Niinpä sitten me-muodossa toimenpide saatiin vietyä loppuun. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun törmäsin tällaiseen kohteluun. 

Sisäisesti hymyilin tapahtuneelle, mutta samalla muistelin nyt jo edesmennyttä tätiäni. Hän nimittäin joutui kahdeksankymppisenä "mummottelun" kohteeksi. Reipas nainen, joka ei sattumalta ollut kenenkään mummo, antoi "mummottelijan" kuulla kunniansa. Minusta ihan oikein toimittu! 

Jokainen ihminen, olkoon missä iässä tahansa, ansaitsee kunnioittavan ja asiallisen käytöksen sekä meiltä itseään vanhemmilta tai itseään nuoremmilta. Emme kaipaa toista vähättelevää käytöstä yhteiskuntaamme. 

Itseänikin kiinnostaa, miten suhtaudun seuraavaan vastaavaan tilanteeseen. Se varmaan odottaa jo nurkan takana!