Räsymatoista mieleen

Räsymatoista muistuu mieleeni oma kutomiskokemukseni, joka ulottuu useiden kymmenien vuosien päähän. Ajatuksen kirjoittaa räsymatoista sain kotimuseossamme, jossa käyttämäni kangaspuut seisovat odottamassa kutojaa niin kuin aina ennenkin. Loimikin on osittain valmiina. Kauniit kangaspuut ovat kotitekoiset ja lähes satavuotiaat.

Museon kangaspuut

Matonkuteita ja mattoja (alin minun kutomani)

Matonkutomisen taito on kulkenut suvun vanhemmilta nuoremmille. Näin minunkin kohdallani. Maila-tätini oli varsinainen käsityöihminen, jolta sujuivat vaativammatkin käsityöt. Täti opasti minut alkuun eikä aikaakaan, kun mattoa alkoi valmistua. Kudoin yhden kesän aikana mattoja kaikkiaan parikymmentä metriä. Monenlaista juttua oli tehtävä ennen itse kutomista. Matonkuteet leikattiin vanhoista lakanoista ja loppuunpidetyistä vaatteista. Muistan, miten sakset painoivat syvän vaon saksia käyttävän käteni peukaloon ja etusormeen. Tämän vaiheen olisin mielelläni jättänyt väliin. Tosin sen jälkeenkin olen ollut mukana kuteiden leikkaustalkoissa, joissa työntekoa höystivät vanhempien naisten värikkäät jutut. Lisäksi mattoihin käytettiin valmista trikookudetta. Siihen aikaan ei puhuttu kierrätyksestä, mutta mattojen kutominenhan on ekologinen teko. Lisäksi matot kertovat vaatteiden entisestä elämästä. Itsekudotuista matoista tulee myös mieleiset. 

Nykyään ei tarvitse hankkia omia kangaspuita ja matonkuteetkin voi ostaa valmiina, joten tuumasta toimeen. Kansalaisopistot ja käsityökeskukset tarjoavat neuvontaa ja mahdollisuuden kutomiseen. Räsymatoissakin entinen kohtaa tulevan!