Viitauksia

Hyvää Kirjan ja ruusun päivää!  Postaukseni ei kuitenkaan käsittele kirjoja eikä ruusujakaan vaan kalaa. Tänä vuonna vietetään kansainvälistä lohen vuotta (International Year of the Salmon). Lohi on kalojen kuninkaallisia kauniin hopeisen ulkoasunsa ja punaisen lihansa vuoksi.  Lohenkalastus oli äidin puolen sukumme pääelinkeino 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Tästä aikakaudesta kertovat kotimuseomme isot puutynnyrit, vanhat kuluneet verkot, jääsahat ja erilaiset pyydykset. Lohta saatiin niin runsaasti, että lohta kaupattiin sekä kotimaahan että ulkomaille. Lohta vietiin Pietariin ja Tukholmaan asti. Liikekirjeenvaihto ja vanhat tilikirjat ovat tallella. Ei siis ihme, että lohi on arvostettu kala suvussamme. Jossain vaiheessa talon työntekijät vaativat, että lohta ei saa olla joka päivä ruokana! Mihin tahansa näköjään kyllästyy.  Lohesta tulee mieleen Juhani Siljon runo " Vastavirtaan nousee lohen suku...", jonka lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski esitti tosi kosket...

Mielimakeisiani ovat suklaa ja lakritsi. Terveyteni ei sallisi minun nauttia kumpaakaan herkkua, mutta ajoittain on pakko luopua tästä ajattelutavasta. Suomessa karkkihyllyiltä löytyy valinnanvaraa toisin kuin monissa muissa maissa. Edes makeisvero hinnankorotuksineen ei tunnu vähentävän minun eikä muiden makeisten ystävien mielitekoja.  Parasta olisi minimoida herkkujen tuottamat haitat ostamalla mahdollisimman pieni suklaa- tai lakritsipatukka. Hyvät aikomukset kuitenkin unohtuvat karkkihyllyn äärellä. Miten usein olenkaan tullut kaupasta ison tarjoussuklaalevyn tai maksilakupussin kanssa! Ostoskassin purkuvaiheessa kaikki on vielä hyvin. Herkut sujahtavat kaappiin kuten muutkin ostokset. Ajatuksissani aion nauttia herkuista myöhemmin. Viimeistään samana päivänä huomaan avanneeni suklaalevyn. Vain pari palaa ja sitten taas pari palaa. No nyt on jäljellä enää niin vähän, että ei sitä kannata säästää!  Aivan samoin käy lakritsin kanssa. Verenpaineeni kohoaa suhteessa lakup...