Teemapäivä ja teemavuosi
Hyvää Kirjan ja ruusun päivää!
Postaukseni ei kuitenkaan käsittele kirjoja eikä ruusujakaan vaan kalaa. Tänä vuonna vietetään kansainvälistä lohen vuotta (International Year of the Salmon). Lohi on kalojen kuninkaallisia kauniin hopeisen ulkoasunsa ja punaisen lihansa vuoksi.
Lohenkalastus oli äidin puolen sukumme pääelinkeino 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Tästä aikakaudesta kertovat kotimuseomme isot puutynnyrit, vanhat kuluneet verkot, jääsahat ja erilaiset pyydykset. Lohta saatiin niin runsaasti, että lohta kaupattiin sekä kotimaahan että ulkomaille. Lohta vietiin Pietariin ja Tukholmaan asti. Liikekirjeenvaihto ja vanhat tilikirjat ovat tallella. Ei siis ihme, että lohi on arvostettu kala suvussamme. Jossain vaiheessa talon työntekijät vaativat, että lohta ei saa olla joka päivä ruokana! Mihin tahansa näköjään kyllästyy.
Lohesta tulee mieleen Juhani Siljon runo " Vastavirtaan nousee lohen suku...", jonka lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski esitti tosi koskettavasti koulun juhlasalissa. Sama esitys toistui kai kolmen vuoden välein. Jyrinkosken lausuntaesitykset muistaa varmaan moni 1960-luvun oppikoululainen.
Suomessa on kaksi maailman parasta lohijokea: Tenojoki ja Tornionjoki. Molemmat joet ovat rajajokia. Tornionjoessa on pystytty elvyttämään alkuperäinen lohikanta. Kansainvälisestikin tätä kannan elpymistä pidetään merkittävänä saavutuksena.
Lapsuuden kodissani oli tapana nauttia lohta juhannuksena ja muina juhlapäivinä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana pidin lohen suolaamista. Veteen liuotettiin karkeaa suolaa. Suolapitoisuus oli sopiva, kun raaka perunan viipale kellui veden pinnalla. Sitten vain lohipalat suolaantumaan astiaan. Usein astian pinnalle asetettiin lautanen, jonka päälle laitettiin lisäksi raskas esine tai kivi pitämään kalapalat tiiviisti suolavedessä. Nykyään tämä menetelmä lienee jäänyt pois käytöstä.
Lohen arvostuksesta kertovat monet Perämeren kuntien vaakunat, joissa komeilee lohi. Ammattikalastajien määrä vähenee, mutta vapaa-ajan kalastajien määrä on hienoisessa kasvussa. Onneksi lohen elinehtoja kunnostetaan, kalaportaita rakennetaan ja jokiluontoa ennallistetaan. Kaikesta tästä osoituksena Tornionjoen lohikannan elpyminen, joka on tarina vailla vertaa.
Pidän melkein kaikista kaloista, mutta suhteeni loheen on ihan erityinen. Olen loheen pienestä pitäen tottunut. Pidetään huolta villilohikannoistamme!
"Vastavirtaan nousee lohen suku..."
Postaukseni ei kuitenkaan käsittele kirjoja eikä ruusujakaan vaan kalaa. Tänä vuonna vietetään kansainvälistä lohen vuotta (International Year of the Salmon). Lohi on kalojen kuninkaallisia kauniin hopeisen ulkoasunsa ja punaisen lihansa vuoksi.
Lohenkalastus oli äidin puolen sukumme pääelinkeino 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Tästä aikakaudesta kertovat kotimuseomme isot puutynnyrit, vanhat kuluneet verkot, jääsahat ja erilaiset pyydykset. Lohta saatiin niin runsaasti, että lohta kaupattiin sekä kotimaahan että ulkomaille. Lohta vietiin Pietariin ja Tukholmaan asti. Liikekirjeenvaihto ja vanhat tilikirjat ovat tallella. Ei siis ihme, että lohi on arvostettu kala suvussamme. Jossain vaiheessa talon työntekijät vaativat, että lohta ei saa olla joka päivä ruokana! Mihin tahansa näköjään kyllästyy.
Lohesta tulee mieleen Juhani Siljon runo " Vastavirtaan nousee lohen suku...", jonka lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski esitti tosi koskettavasti koulun juhlasalissa. Sama esitys toistui kai kolmen vuoden välein. Jyrinkosken lausuntaesitykset muistaa varmaan moni 1960-luvun oppikoululainen.
Suomessa on kaksi maailman parasta lohijokea: Tenojoki ja Tornionjoki. Molemmat joet ovat rajajokia. Tornionjoessa on pystytty elvyttämään alkuperäinen lohikanta. Kansainvälisestikin tätä kannan elpymistä pidetään merkittävänä saavutuksena.
Lapsuuden kodissani oli tapana nauttia lohta juhannuksena ja muina juhlapäivinä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana pidin lohen suolaamista. Veteen liuotettiin karkeaa suolaa. Suolapitoisuus oli sopiva, kun raaka perunan viipale kellui veden pinnalla. Sitten vain lohipalat suolaantumaan astiaan. Usein astian pinnalle asetettiin lautanen, jonka päälle laitettiin lisäksi raskas esine tai kivi pitämään kalapalat tiiviisti suolavedessä. Nykyään tämä menetelmä lienee jäänyt pois käytöstä.
Lohen arvostuksesta kertovat monet Perämeren kuntien vaakunat, joissa komeilee lohi. Ammattikalastajien määrä vähenee, mutta vapaa-ajan kalastajien määrä on hienoisessa kasvussa. Onneksi lohen elinehtoja kunnostetaan, kalaportaita rakennetaan ja jokiluontoa ennallistetaan. Kaikesta tästä osoituksena Tornionjoen lohikannan elpyminen, joka on tarina vailla vertaa.
Pidän melkein kaikista kaloista, mutta suhteeni loheen on ihan erityinen. Olen loheen pienestä pitäen tottunut. Pidetään huolta villilohikannoistamme!
"Vastavirtaan nousee lohen suku..."
Kommentit
Lähetä kommentti