Lukiosta ja oppivelvollisuudesta

 Aivan aluksi haluan kiittää lukion opettaja Arno Kotroa ansiokkaasta, kantaaottavasta esseestä "Lukio meni rikki" (Suomen Kuvalehti 12.3.2021). Hyvin argumentoitu kannanotto!

Esseessään Kotro kuvaa uudistuneen lukion muodostuneen opiskelijalle "ylioppilaskirjoituksiin valmentavaksi hikipajaksi". Taustalla on se, että korkeakouluvalinnat muuttuivat entistä enemmän ylioppilastutkintotodistusta painottavaksi. Lukiolaiset valitsevat ylioppilaskokeisiinsa niitä aineita, joista saa eniten valintapisteitä. Samalla lukiossa vähenee opiskelijoiden määrä niissä aineissa, jotka tuottavat vain vähän pisteitä. Paradoksi. Toivotaan monipuolisia valintoja, mutta samalla ohjataan valitsemaan pisteitä tuottavia aineita. Jos edellisten hallitusten tavoitteena oli lukion vetovoiman lisääminen, niin toisin on käymässä. Päättyneessä yhteishaussa lukioon hakijoiden määrässä oli pudotusta. Jos peruskoululaisen mielikuva lukiosta on "hikipaja", ei edes vanhojen tansseilla, penkkareilla tai ylioppilaslakilla saa mielikuvaa helposti muuttumaan.

Meillä on aivan liian yksipuolista keskustelua toisen asteen kehittämisestä. Uudistuksia vaaditaan usein juuri lukiokoulutukseen, jonka opetussuunnitelmaan toisensa jälkeen lisätään uusia teemoja tai opiskeltavaa ainesta. Koronaepidemian myötä lukion opettajat ovat joutuneet uusien, työläiden haasteiden eteen, joiden keskellä on vielä muokattava uusi omalle koululle sopiva opetussuunnitelma. Tämänkin asiantuntevat ja tunnolliset lukion opettajamme selvittävät, ei hätää. 

Olen itse aikoinani päässyt yliopistoon opiskelemaan pelkän ylioppilastodistuksen tuoman pistemäärän perusteella. Kannatan ylioppilastutkintoon perustuvaa todistusvalintaa korkeakouluhaun yhtenä vaihtoehtona. Aina täytyy olla myös valintakoevaihtoehto niille, jotka eivät syystä tai toisesta menestyneetkään odotetusti ylioppilaskokeissa. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna nykyinen pisteytysmalli, jossa pitkä matematiikka on korostetussa asemassa pyrkipä sitten mille alalle tahansa, on epäoikeudenmukainen. Olen kuullut vuosien varrella useiden asiantuntijoiden väittävän, että menestyminen pitkän matematiikan ylioppilaskokeessa ennustaa menestymistä myös korkeakouluopinnoissa. Korostetaan erityisesti loogisen ajattelukyvyn merkitystä. En kiellä, mutta täytyy nuoren ihmisen kiinnostuksella lukioaineiden valinnassa olla myös merkitystä. Miksi pitäisi opiskella pitkää matematiikkaa ilman kiinnostusta eli pakosta, jos tuleva opiskelualakaan ei sitä vaadi? Minä selvitin ja moni muu on selvittänyt korkeakouluopinnot ilman pitkää matematiikkaa. Looginen ajattelu kehittyy kaikessa opiskelussa. 

Hallituksella oli kiire saada päätös oppivelvollisuuden pidentämisestä 12 vuoteen. Oma näkökulmani on se, että ongelmat lapsen tai nuoren syrjäytymisessä ovat syntyneet paljon ennen peruskoulun päättymistä. Mihin unohtui perheiden vastuu lapsen kasvattamisessa? Taloudelliset voimavarat taitavat päätyä väärään ajankohtaan. Aika näyttää, mutta peruskoulun ongelmia oppivelvollisuuden pidentäminen ei poista. 

Minusta on väärin, jos kaikkea koulutuspolitiikkaa ohjaavat vain taloudelliset arvot. Tällainen kuva koulutuksen kehittämisestä on minulle viime aikoina muodostunut. Ehkä olen väärässä tai olen utopisti. Tasapaino sivistyksen ja talouden kesken on varmasti löydettävissä. 

Koulutusta täytyy kehittää ja uudistaa, mutta syystä. Ei vain muutoksen takia. Muutosten tuulten puhaltaessa on hyvä pitää mielessä, että koulut ovat olemassa lapsia ja nuoria varten. Koulu ei ole itseisarvo vaan väline, jonka avulla saavutetaan jotain. Kaikkein tärkeintä on, että jokainen lapsi ja nuori kokee olevansa hyväksytty ja että hänet otetaan huomioon yksilönä sekä kotona että koulussa. Näistä lähtökohdista kasvaa niitä aikuisia, jotka ottavat toiset huomioon ja siirtävät hyvää eteenpäin. 

Ja lopuksi Arno Kotron sanoin: "Olkoon lukio oppilaitos, josta tulee ulos iloisia, tasapainoisia ja laajasti sivistyneitä ihmisiä". Tämän toiveen vastakohta jääköön mainitsematta.