Pohdiskelua rauhasta

Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai minut pohtimaan sitä, miten pasifisti tai rauhanpuolustaja suhtautuu hyökkäyssotaan. Kaikki olemme rauhan puolella, mutta kuinka moni näkee asian niin, että edes aiheettoman hyökkäyksen kohteeksi joutuneella ei ole oikeutta puolustautua. Aivan sama tilanne pienemmässä mittakaavassa on, jos joku aikoo pahoinpidellä sinut syyttä suotta. Puolustautua vai antautua pahoinpideltäväksi? Välttää puhumalla väkivallanteko? Juosta karkuun?

Rauhan aikana on helppo julistautua väkivallattomuuden kannattajaksi, kun välitöntä uhkaa ei ole näkyvissä. Usko ihmisen hyvyyteen on koetuksella tositilanteessa. Väkivallattomuuden puolustaja saattaa kokea väkivaltaisen lopun kuten esimerkiksi Intian itsenäisyystaistelija Mahatma Gandhi. Erilaisia rauhanliikkeitä on ollut kautta aikojen, mutta niiden vaikutus maailman muuttamiseksi on jäänyt valitettavan vähäiseksi. Lisäksi moni liike on leimautunut poliittisesti omasta tahdostaan. Edes samaa uskontoa tunnustavat eivät välty tai ole välttyneet sodalta keskenään. 

Rauhan ylläpitäminen on vaikeaa, jos toinen osapuoli edustaa halua rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ja toinen ei. Muutama vuosi sitten Suomessakin kritisoitiin sitä, että puolustukseen käytetään liikaa rahaa. Eihän meitä mikään uhkaa. Tilanne muuttui yhdessä päivässä. En tiedä, muuttuiko puolustusmäärärahakriitikoiden asenne yhtä nopeasti tai ollenkaan.

Yhden vastauksen alun kysymykseeni luin Ylen sivuilta Heikki Hiilamon kolumnin Rauhanpuolustajan hätähuuto. Venäjän hyökkäys yllätti kolumnistin, joka pettyneenä joutui muuttamaan näkemyksiään. Hiilamo esittää rauhan rakentamiseen filosofi Immanuel Kantin ajatuksia siitä, että "tasavaltalainen valtiomuoto, vallankäytön julkisuus ja valtioiden taloudellinen yhteistyö torjuisivat sotia". (Heikki Hiilamo: Rauhanpuolustajan hätähuuto Yle.fi, 19.5.2022) Kolumni näyttää herättäneen paljon keskustelua. 

Nykytilanteessa Kantin ajatukset eivät näytä toimivan. Tällä hetkellä rauhanrakentajat ovat vähissä. Ja jos heitä onkin, niin unelma rauhasta tuntuu todellakin unelmalta. Unelmat eivät edusta realismia. Ihmiskunnan historia on sotien ja sorron sävyttämä. Muutosta ei näy. 

Haluaisin silti uskoa maailmanlaajuiseen rauhaan, ihmisoikeuksien ja hyvän toteutumiseen. Edessämme on pitkä tie pysyvään rauhaan ja parempaan tulevaisuuteen.