Ensiapua Italiassa

Muutama vuosi sitten olimme ystäväni kanssa syksyisellä Sisilian kiertomatkalla. Halusimme tutustua sisilialaiseen elämänmenoon, viinikulttuuriin ja historiaan. Ryhmänjohtajamme oli valinnut pientä seuruettamme varten kulkuneuvoksemme huonokuntoisen ikkunallisen pakettiauton, jolla kiersimme saarta. Vain kerran auto jätti meidät odottelemaan muutamaksi tunniksi korjausapua. Yövyimme maatilamatkailupalveluja tarjoavissa yrityksissä ja vanhassa päällisin puolin ihanassa villassa. Kaikenlaista sattui viikon aikana, mutta ei niistä sen enempää. 

Minun osaltani matka alkoi epäonnekkaasti, kun heti ensimmäisenä lomapäivänä tuntematon koira puri minua käteen. Tyrehdytin verenvuotoa jollain vaateriekaleella, haava näytti pahalta. Fyysinen ja henkinen olotilani oli romahtamaisillaan, totta kai. Vaikka niin pidänkin Italiasta, ei luottamukseni maan terveydenhuoltoon ollut kovin korkealla.

Melko nopeasti päädyin pienehkön sisilialaiskaupungin ensiapuun (pronto soccorso). Ystäväni oli tietysti tukenani. Ilmoittautuminen sujui nopeasti. Tietojeni kirjaamisen ohessa ehdimme vaihtaa vastaanottovirkailijan kanssa tärkeimmät tiedot Suomesta kuten talvisen sään ja tietysti joulupukin kuulumiset. Odotushuoneessa ehdin istua ehkä kymmenisen minuuttia, kun minut jo kutsuttiin lääkärin puheille. Kerroin lääkärillekin tuntemattoman koiran hyökänneen kimppuuni odottamatta. Koiran hampaat iskivät käteeni, mutta onneksi siten, että käden jänteet ja luut säilyivät ehjinä. Kohteluni oli ystävällistä. Suomessa saa usein olla yksin hoitavan tahon kanssa, mutta Sisiliassa suurehko joukko henkilökuntaa oli seuraamassa hoitotoimenpidettäni. Onneksi oli kyse vain kädestä! 

Selvisin vastaanotolta puolessa tunnissa. Omalla kotipaikkakunnallani olisin saanut odotella todennäköisesti tuntikausia omaa vuoroani. Olin yllättynyt italialaisen ensiavun tehokkuudesta. Sain elämäni tehokkaimman antibioottikuurin kaiken varalta. Kuuri tietysti vei minusta parhaimman terän, mutta jotain sentään jäi matkasta mieleeni. Etna-tulivuori oli pienoinen pettymys. Mutta jo historiasta tuttu Syrakusan kaupunki teki lähtemättömän vaikutuksen kauniine rakennuksineen ja maisemineen. 

Valitettavasti päällimmäinen muistoni liittyy koiranpuremaan. Olen ilmeisesti koirille sopiva puremisen kohde, sillä tämä italialaiskoira ei suinkaan ollut ensimmäinen koira, joka iski hampaansa minuun. Pidän koirista enkä pelkää niitä, mutta jokin minussa laukaisee aina silloin tällöin koirien aggressiivisen käytöksen. 

Postaukseni tärkein pointti on se, että väestöltään meitä suuremmassa maassa terveydenhoito toimii tehokkaasti oman kokemukseni perusteella. Eurooppalainen sairaanhoitokortti takasi sen, että sain kaiken hoidon maksutta. On vaikea ymmärtää, että meillä ei pystytä tarjoamaan vähälukuiselle väestölle toimivaa perusterveydenhoitoa. Eihän kuukausien odotus lääkärin pakeille ole millään tavoin hyväksyttävä tila. Katsotaan, tuoko SOTE-uudistus meille paremmat terveydenhuoltopalvelut kuten on lupailtu. Suomessa ensiapu tukkeutuu, kun ihminen hakee vaivaansa hoitoa jaksamatta odottaa kuukausien päässä häämöttävää lääkärin vastaanottoa. 

Nyt koiranpuremasta ja Sisilian reissusta muistuttaa enää pieni valkoinen arpi vasemman kämmenen selkäpuolella. Mieluiten olisin ottanut toisenlaisen matkamuiston mukaani, mutta kuten italialaiset toteavat "Ci sono cose che capitano" eli tällaista vaan tapahtuu. Italiaan suuntautuvaa matkailuintoani eivät ilkeät koiratkaan pysty estämään!