Tuovatko edut toivottuja oppimistuloksia?

En malta olla muistelematta omaa koulu- ja opiskelutaivaltani näin lukuvuoden lähestyessä loppuaan, vaikka saatan toistaa itseäni. Postasin tästä aiheesta jo aiemmin. Vertailin omia kokemuksiani nykyajan koululaisen ja opiskelijan kokemuksiin. Kaikessa on menty valtavasti eteenpäin. 

Opettajankoulutuksemme ja sen myötä opettajien pedagogiset taidot kuuluvat maailman eliittiin. Opettajan ammatin arvostus on edelleen korkea kuten omana kouluaikanani, vaikka nykykoulun haasteet ovat sen arvoa hieman nakertaneet. Kaikelle ei aina löydy yhtä selkeää syytä, mutta varmasti osasyyllinen on maailman muuttuminen yhä enemmän yksilöllisyyttä ja helppoutta korostavaksi. Jonkin asian vaatiminen koetaan valitettavan usein vääräksi tavaksi toimia. Lisäksi tietoa on saatavilla kaikkialta muualtakin kuin kouluopetuksesta. Toisin oli ennen. Ihmisen elinpiiri oli huomattavasti rajatumpi kuin nykyisin. Tänä päivänä koko maailma on saavutettavissa ihan jokaiselle sitä haluavalle melkeinpä muutamalla tietokoneen hiiren klikkauksella.

Nykyään kaikki koulutus on ilmaista täysi-ikäisyyteen asti. Omana kouluaikanani vanhempani maksoivat koulun lukukausimaksun, kirjat ja muut opiskelutarvikkeet sekä kouluruoan. Ei ollut vaihtoehtoja, jos halusi opiskella. Tosin joku saattoi saada vapautuksen lukukausimaksusta taloudellisten syiden perusteella. Ilmaisista koulukyydeistä ei ollut tietoakaan. Itse kävelin tai pyöräilin puolisen tuntia kouluun ja koulusta joka arkipäivä. Liikuntaa tuli kuin huomaamatta. Lauantaikin oli koulupäivä. Valituksia en muista kuulleeni keneltäkään luokkatoveriltani. Vain entinen kansakoulu oli muistini mukaan maksuton.

Yliopisto-opintoja varten suurin osa otti valtion takaamaa opintolainaa, jolla tuli kohtuullisesti toimeen elämällä säästeliäästi. Lisätuloja hankittiin tilapäistöillä. Kun valmistuttuaan pääsi työelämään, laina tuli maksettua siinä kaikkien muiden menojen ohella. 

En osaa sanoa, olimmeko sen innokkaampia oppilaita tai opiskelijoita kuin nykyiset oppijat. Heikentyneet PISA-tulokset antavat aihetta pohtia, tuovatko taloudelliset ja muut edut sitä lisäarvoa, mitä päättäjät ovat havitelleet. Tarkoitus kai olisi, että oppimistulokset ja opiskeluinto kasvaisivat, kun ei tarvitsisi vaivata päätään taloudellisilla huolilla. Jos olen oikein ymmärtänyt, tilanne on tällä hetkellä päinvastoin. Tämä havainto ei tietenkään koske kaikkia. 

Koulutuksellinen tasa-arvo on mitä kannatettavin asia. Silti pelkään, että tarjoamme lapsillemme ja nuorillemme liian helpon kouluttautumisen tien. Jos ihminen saa kaiken ponnistelematta, myös ilo saavutuksesta jää vaillinaiseksi.

Hyvinvointivaltiomme suurin ongelma on mielestäni se, että vastuu lähes kaikesta sysätään valtiolle ja yhteiskunnalle. Unohdamme, että ei ole valtiota ilman meitä kansalaisia. Vanhemmille kuuluu vastuu lapsistaan. Jokaiselle kuuluu vastuu itsestään ja elämästään täysi-ikäisenä. Vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä. Jos vastuuta ei pysty kantamaan, on apua tarjolla. Näin olen ymmärtänyt hyvinvointivaltion idean. Jokainen veronmaksaja osallistuu kaikkeen, mitä veroilla kustannetaan.

Omana kouluaikanani vanhemmat edellyttivät edes jonkinlaista menestystä opinnoissa, jonka he kustansivat. Me tiesimme, mitä meiltä vaaditaan sekä kotona että koulussa. Tämä kaikki loi turvallisuutta, jota nykykoulusta mielestäni puuttuu. Ei entisajan koulukaan ollut täydellinen. Kukapa meistä ei olisi halunnut vajota maan alle, kun joutui kertomaan edellisen päivän läksyn kertauksena luokkatovereille tai lukemaan niitä henkilökohtaisia äidinkielen aineitaan luokan edessä katse alaspäin luotuna tai olemaan liikuntatunnilla se kaikkein viimeinen lajissa kuin lajissa. Kaikesta selvittiin. 

Ehkä nyt olisi aika tarkastella kriittisesti koulujärjestelmämme tilaa? Paljon on hyvää, mutta myös parannettavaa löytyy. Joissakin asioissa olisi palattava juurille. Jos oppiaineiden perusasiat eivät ole hallinnassa, eivät digitaaliset opetusvälineet tilannetta korjaa. 

Oppiminen vaatii vaivannäköä, mutta myös palkitsee. Näin itse koin koko opintopolkuni. Kannatan elinikäistä oppimista, joka tuo elämään uusien taitojen ja tietojen myötä mielekkyyttä. "Non scholae sed vitae discimus" eli "Emme opiskele koulua vaan elämää varten" totesi filosofi Seneca valittaessaan kirjeessään ystävälleen sitä, että koulussa opiskellaan tarpeettomia asioita. Varmaan nykyäänkin koulujen opetussuunnitelmat jakavat mielipiteitä, mutta mistään oppiaineesta ei ainakaan minulle ole ollut haittaa. Siispä opiskellaan ja opitaan iästä riippumatta!