Koskettava kolumni
On mielenkiintoista viettää osa vuodesta toisella, tuttuakin tutummalla paikkakunnalla ja tutustua uudelleen paikallislehtiin, kulttuuritapahtumiin (vaikka ei niihin osallistuisikaan) ja tietysti ihmisiin. Voi vertailla tapoja ja ihmisten käyttäytymistä siihen vakituiseen asuinpaikkaansa. On kokeilemisen arvoista!
Tällä viikolla luin paikallisesta ilmaislehdestä koskettavan kolumnin. Kolumnin kirjoittajan oli pysäyttänyt Mirkka Rekolan runosäe ”Ketä kukaan ei katso, katoaa”. Säe sai minut lukemaan juttua eteenpäin. Kirjoittaja kuvaili, kuinka moni meistä ohittaa vanhuksen, vammaisen, päihderiippuvaisen, vähemmistöihin kuuluvan tai mielenterveysongelmasta kärsivän. Ei haluta kuunnella, ei haluta katsoa. Niin totta minun ja monen muun kohdalla. Sydäntäni kirpaisi.
Muistin äitini usein toistaman opetuksen ihmisten tasapuolisesta ja yhdenvertaisesta kohtelusta. Äiti osasi todellakin kohdata ihmisen ei vain katsomalla häntä, äiti näki ihmisen, oli valmis kuuntelemaan ja auttamaan. Ihan täydellisesti ei mallioppiminen kohdallani onnistunut, vaikka lapsuuden kodissamme vieraili aika ajoin maailman murjomia ja varjossa varttuneita. Opin ainakin olemaan pelkäämättä erilaisuutta ja hyväksymään ihmisten erilaisuuden ja yhdenvertaisuuden.
”Ketä kukaan ei katso, katoaa”. Jokainen haluaa tulla nähdyksi. Yritetään muistaa arjessamme tämä oppi. Pieni hymy, oven avaaminen, ole hyvä, kiitos ja näkemiin ovat monelle arvaamattoman arvokkaita. Näin näemme toisemme emmekä katoa!
Kommentit
Lähetä kommentti