Viitauksia

Istun television äärellä heinäkuussa vuonna 1969. Odotan television lähettämää kuvaa ihmisen ensimmäisestä kuulennosta. Kuva näkyy mustavalkoisena ja rakeisena, mutta riittävän selkeänä. Ihminen on laskeutunut kuun pinnalle. Tapahtuma oli niin uskomaton, että vielä vuosikymmeniä myöhemmin pystyn palauttamaan siihen liittyvät tunteet mieleeni.  Koko maailma seurasi amerikkalaisten astronauttien kuulentoa, joka kesti neljä päivää. Astronautti Neil Armstrong oli ensimmäinen ihminen kuussa. Muistan, miten tuolloin ajateltiin avaruuden valloittamisen olevan käden ulottuvilla. Elettiin kylmän sodan aikaa, jolloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpailivat myös avaruuden valloittamisessa. Kuulennon myötä Yhdysvallat eteni voittajaksi.  Vähitellen oma kuulennon myötä herännyt kiinnostukseni avaruuteen hiipui, mutta heinäkuun 20. päivä vuonna 1969 on jäänyt pysyväksi muistoksi. Neil Armstrongin kuolematon lause "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle."...

Viime vuosina minua on ilahduttanut se, että sodissamme eri tehtävissä toimineita naisia on arvostavasti nostettu esiin. Se ilahduttaa erityisesti siksi, että oman sukuni naiset toimivat sekä sota- että kotirintamalla. Kaikki he olisivat halunneet  rauhaa, mutta velvollisuus puolustaa isänmaata oli itsestäänselvyys. Jokainen selvisi sodan ajasta vahingoittumattomana. Ikävätkin muistot siirtyivät vähitellen taka-alalle, kun kotimaan jälleenrakennus pääsi käyntiin.  Lapsena kuuntelin kiinnostuneena tositarinoita sota-ajan tapahtumista. Kertomuksia siitä, miten lähdettiin evakkoon, miten hoidettiin haavoittuneita sotasairaaloissa, miten kirkossa siunattiin kymmeniä sotilaita arkuissaan kotiseurakunnan sankarihautoihin, miten lohdutettiin ja autettiin surevia, miten kekseliäitä oltiin, miten elämä kuitenkin sujui puutteenkin keskellä. Jotenkin osaa asettua nykyisten sotien keskellä elävien tilanteeseen näiden kertomusten pohjalta.  Kotimuseossamme on lakkautetun Lott...

Moni meistä pitää dekkareita pelkästään ajanvietekirjallisuutena. Harvoin odottaa löytävänsä dekkarista syvällisiä pohdintoja maailmanmenosta. Taitava ja rohkea dekkaristi saa ujutettua kirjaansa mielipiteitä, jotka herättävät lukijassa joko vastustusta tai hyväksyntää.  Viimeksi luin Venetsiassa vaikuttavan komisario Brunetin tutkimuksista. Donna Leon on kirjoittanut lukuisia rikosromaaneja, joissa seurataan Brunetin poliisitoimintaa. Brunetti on sivistynyt ja historiasta kiinnostunut poliisimies.  Kirjassa "Nuoruuden lähde" Brunetti ottaa kantaa Italiaan tulevaan maahanmuuttoon, joka herättää maassa samantyyppisiä kannanottoja kuin meillä. "Maahanmuuttajat vievät meiltä rahat ja köyhdyttävät koko maan." Brunetti kertoo logiikan olleen lempiaineensa koulussa. Edellä mainittuja juttuja sanotaan logiikassa pelkoon vetoamiseksi. Pelon avulla sitten saadaan ihmiset toimimaan haluamaansa suuntaan. Logiikka on paras keino järjettömyyttä vastaan.  Tällaisesta...

Tänään vietämme Euroopan kielten päivää. Kieli on tärkeä osa ihmisyyttä. Kieli on viestinnän väline. Kieli on kotimme. Kieli määrittää olemassaoloamme. Kieli on avain kulttuuriin. Oma kieli on tuttu ja turvallinen. Oman kielen kautta avautuvat muutkin kielet.  Muistan, miten aikanaan odotin kielten opetuksen alkamista koulussa. Oppikoulun kasvattina aloitin ruotsin oppikoulun ensimmäisellä luokalla ja vieraan kielen toisella luokalla. Koulussamme saattoi valita englannin tai saksan. Valintani osui saksaan. Vasta lukiossa oli mahdollista ottaa lisää kieliä. Olisin halunnut opiskella sekä englantia että ranskaa. Näistä toteutui vain englanti. Mikä pettymys!  Onneksi kieliä on mahdollista opiskella myös aikuisena. Ranskan lyhyt oppimäärä tuli suoritettua aikuislukiossa viimeisen kurssin viimeistä koetta vaille. Samaan kieliryhmään kuuluva italia on viime vuosina täyttänyt kielen oppimisen kaipuuni.  Viime aikoina Suomessa on huolestuttu ns. lyhyiden kielten osaamisesta...

Italian tunnillamme me opiskelijat saimme vastattavaksemme kysymyksen mieluisimmasta viikonpäivästä. Aika harvoin tulee pohtineeksi tällaista, mutta kysymys herätti joitakin ajatuksia.  Ensin ajattelin, että minulla ei ole viikonpäiväsuosikkia. Lopulta oli pakko katsoa asioita taaksepäin ja todeta, että työelämäaikojeni ehdoton suosikki oli perjantai. Perjantaita seurasi aina kaksi vapaapäivää, lauantai ja sunnuntai, joten nekin ovat suosikkilistani kärjessä.  Sarjakuvasankari Karvinen kertoo vihaavansa maanantaita. Jotain Karvista minussakin on, vaikka maanantai aloittaa uuden viikon ja arjen. Maanantaista katsoen viikko tuntuu pitkältä. Kun maanantaista pääsee yli, niin kokee, että on saanut taas juonesta kiinni. Jos maanantailla olisi tunteet, se kokisi itsensä syrjityksi. Maanantaisin useimmat maailman museot pitävät ovensa kiinni, maanantaisin ei välttämättä ilmesty päivän sanomalehti, maanantai ei ole hyvä kokouspäivä jne. Me toivumme viikonlopun vietosta maanantaisi...

Näin kesän kääntyessä syksyyn on hyvä aika aloittaa uusi harrastus tai jatkaa entistä. Ei niin, että jokaisen olisi pakko harrastaa jotain. Pakko johtaa vain harrastuksen keskeyttämiseen ja ehkä huonoon omaantuntoon sen takia. Aivan suotta. Sille, joka haluaa harrastaa jotain, löytyy runsaasti erilaisia vaihtoehtoja.  Harrastus on mielestäni jotain, mitä tekee mielellään ja mikä tuottaa iloa. Parhaimmillaan harrastus vahvistaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia, laajentaa elämän- ja ystäväpiiriä sekä tuo vaihtelua arkeen. Saatat muistaa aiemmista postauksistani italian kielen opiskeluni. Olipa mukava eilen palata kansalaisopiston italian opintojen piiriin.Suurin osa opiskelukavereista on tuttuja vuosien ajalta. Opettajakin on sama. Yhdessä olemme uskollisesti käyneet läpi italian kieliopin pääpiirteissään ja tuskastuneet aika ajoin kielen vaikeuksiin. Opettajan ja opiskelijakaverien kannustus ovat auttaneet kuten varmasti muissakin oppilaitoksissa. Eilen totesimme kaikki sen t...

Kuluvana kesänä kävin kesätapahtumissa useammin kuin aiempina kesinä. Suomen kesä näyttää innostavan tapahtumien järjestäjiä, joista osa on talkoovoimin mukana. Vapaaehtoinen talkootyö on talkoolaisten ikääntymisen myötä vuosikymmenten kuluessa vähentynyt. Olisiko uusi sukupolvi löytämässä talkootyön merkityksen? Peräpohjolan markkinoista olen jo aiemmin kertonut. Sieltä hankkimani puinen leikkuulauta jaksaa ihastuttaa niin paljon, että en ole ottanut sitä vielä käyttöön.  Maaseudulta käsin-messuille oli päästävä ihan sen vuoksi, että messuilla esiintyi meänkielisen reggaen ykkösbändi eli the Meänland. Vaikka bändin nimi on kielten sekoitus, pidän nimeä onnistuneena. Meänlandin musiikki on mukaansa tempaavaa ja meänkieli sointuu reggaen tahtiin erinomaisesti. Pienessä tihkusateessa ja koleahkossa säässä minäkin kuuntelin hievahtamatta Meänlandin musiikkia. Edes nuorena en ole samalla tavalla fanittanut yhtäkään yhtyettä, vaikka monista pidinkin. Yllätin itseni uudemman kerran j...