Italiaa, italiaa...
Ciao!
Italian opintoryhmässämme vieraili alkuviikolla paikallisessa lukiossa opiskeleva italialainen vaihto-oppilas. Meitä ryhmäläisiä tietysti hieman jännitti, miten oma kielitaitomme riittää kommunikointiin syntyperäisen kielenpuhujan kanssa. Onneksi opettajamme oli tukena.
Huolemme oli lopulta turha, sillä tämä vaihto-oppilastyttö kertoi heti alussa puhuvansa tavallista hitaammin, jotta pysymme mukana. Selvää opettaja-ainesta, totesimme me ryhmäläiset ja helpotuksen huokaus kiiri luokkahuoneessa!
Kaikki tietävät, että kielen opiskelun pohjana ovat sanat ja kielioppi. Tälle pohjalle voi sitten rakentaa suullisen kielitaidon. On tietysti toisenlaisiakin menetelmiä, mutta ei niistä tässä yhteydessä enempää. Italian opiskelumme on siinä vaiheessa, jossa suullinen kielitaitomme on puutteellinen. Tai voisi sanoa, että kielen suullinen tuottaminen vaatii aikaa, kun sanoja joutuu hakemaan ja miettimään sitä oikeaa taivutusta, sijamuotoa ja niin edelleen.
Saimme tunnillamme tuhdin paketin muun muassa italialaisten ja suomalaisten tapojen erilaisuudesta. Pari poimintaa: Suomessa otetaan kengät pois jalasta sisään tultaessa, Italiassa ei. Suomessa ei noudateta perheen yhteisiä ateria-aikoja, Italiassa noudatetaan. Suomessa joka talossa on sauna, Italiassa ei. Myös Suomen parveke- ja terassilasit herättivät ihmetystä.
Suomalaisten pastankeittotaito sai kovasti kritiikkiä. Pasta keitetään liian kypsäksi. Ananas pitsan täytteenä on jotain käsittämätöntä! Sen sijaan suomalainen pulla on tosi hyvää eikä kinkkukiusauksessa ole moitteen sijaa.
Tämä lyhyt kohtaaminen syntyperäisen kielenpuhujan kanssa sai meissä aikuisissa aikaan melkoisen lisäsysäyksen italian opiskeluumme. Kaikki kielioppiasiat ja uudet sanat ovat opittavissa ja niille on käyttöä!
Katsotaan, miten pitkälle innostuksen puuska kantaa omassa italian opiskelussani. Arkeani tämä lyhyt kulttuurien kohtaaminen ilman muuta virkisti.
Ci vediamo! Tapaamisiin!
Italian opintoryhmässämme vieraili alkuviikolla paikallisessa lukiossa opiskeleva italialainen vaihto-oppilas. Meitä ryhmäläisiä tietysti hieman jännitti, miten oma kielitaitomme riittää kommunikointiin syntyperäisen kielenpuhujan kanssa. Onneksi opettajamme oli tukena.
Huolemme oli lopulta turha, sillä tämä vaihto-oppilastyttö kertoi heti alussa puhuvansa tavallista hitaammin, jotta pysymme mukana. Selvää opettaja-ainesta, totesimme me ryhmäläiset ja helpotuksen huokaus kiiri luokkahuoneessa!
Kaikki tietävät, että kielen opiskelun pohjana ovat sanat ja kielioppi. Tälle pohjalle voi sitten rakentaa suullisen kielitaidon. On tietysti toisenlaisiakin menetelmiä, mutta ei niistä tässä yhteydessä enempää. Italian opiskelumme on siinä vaiheessa, jossa suullinen kielitaitomme on puutteellinen. Tai voisi sanoa, että kielen suullinen tuottaminen vaatii aikaa, kun sanoja joutuu hakemaan ja miettimään sitä oikeaa taivutusta, sijamuotoa ja niin edelleen.
Saimme tunnillamme tuhdin paketin muun muassa italialaisten ja suomalaisten tapojen erilaisuudesta. Pari poimintaa: Suomessa otetaan kengät pois jalasta sisään tultaessa, Italiassa ei. Suomessa ei noudateta perheen yhteisiä ateria-aikoja, Italiassa noudatetaan. Suomessa joka talossa on sauna, Italiassa ei. Myös Suomen parveke- ja terassilasit herättivät ihmetystä.
Suomalaisten pastankeittotaito sai kovasti kritiikkiä. Pasta keitetään liian kypsäksi. Ananas pitsan täytteenä on jotain käsittämätöntä! Sen sijaan suomalainen pulla on tosi hyvää eikä kinkkukiusauksessa ole moitteen sijaa.
Tämä lyhyt kohtaaminen syntyperäisen kielenpuhujan kanssa sai meissä aikuisissa aikaan melkoisen lisäsysäyksen italian opiskeluumme. Kaikki kielioppiasiat ja uudet sanat ovat opittavissa ja niille on käyttöä!
Katsotaan, miten pitkälle innostuksen puuska kantaa omassa italian opiskelussani. Arkeani tämä lyhyt kulttuurien kohtaaminen ilman muuta virkisti.
Ci vediamo! Tapaamisiin!
Kommentit
Lähetä kommentti