Hyvä neuvo!
Oletko joskus stressaantunut tekemättömistä töistä, joista koostuva pino vain kasvaa kasvamistaan? Monelle lienee tuttu tilanne sekä töissä että vapaa-aikana. Osalla meistä on kyky organisoida aikansa niin, että kaikki sujuu ilman ylimääräistä stressiä. Itse en kuulu tähän joukkoon. Viime tipassa asiat tulevat hoidettua. Vanha suomalainen sananlasku "Parempi myöhään kuin milloinkaan" vaikuttaa toistuvan kohdallani.
Juttelin jokin aika sitten yli satavuotiasta taloa remontoivan henkilön kanssa. Meitä yhdistävät sodan tuholta säästyneet hirsiset asuinrakennukset, jotka ovat edelleen asuinkunnossa ja -käytössä. Rakennusten ylläpitoon tarvittavaa osaamista saa etsimällä etsiä. Siksi vanhojen talojen ylläpidosta kiinnostuneiden erilaiset keskusteluryhmät ovat tervetulleita tiedonlähteitä.
Mutta takaisin aiheeseen. Sain oivan neuvon asioiden hoitamisesta.
ÄLÄ LAITA ASIOITA PINOON VAAN JONOON.
Minusta tuo on mainio oivallus. Pino tuntuu ylitsepääsemättömältä vuorelta, mutta jono hallittavissa olevalta asialta. Hoidetaan yksi juttu jonosta ja siirrytään seuraavaan. Loogista!
Tämä neuvo sopii kaikkeen: työhön, opiskeluun ja arkisiin askareisiin. Niinpä otin sen heti käyttöön. Välillä joudun arvatenkin muistuttamaan itseäni tuosta ajattelutavasta. Ehkä neuvo vähitellen muuttuu käytännön toimeksi.
Varsinkin jos tai kun hankalissa asioissa kärsivällisyys on koetuksella, on hyvä muistaa tämä neuvo, joka vie askel kerrallaan kohti päämäärää. Suosittelen kokeilemaan, jos hoitamattomia asioita kertyy pinoksi asti. Siitä vaan asiat jonoon ja heti tuntuu, että hallitsee tilanteen! Miten mukavalta se tuntuukaan!
PINO - EI!
JONO - KYLLÄ!


Kommentit
Lähetä kommentti