Keväisellä luontoretkellä


Keväinen luonto on parhaita vuodenaikojamme. Silloin kannattaa lähteä ihailemaan vihreän eri sävyjä, linnunlaulua ja ihan vain nauttimaan luonnon rauhasta. Jos asuu maaseudulla, luonto on lähellä heti ovesta ulos astuessa. Jos asuu kaupungissa, on nähtävä hieman vaivaa päästäkseen kokemaan eri vuodenaikojen luonto. Onneksi kaupungeissakin on ymmärretty suomalaisten kaipuu luontoon. Siitä osoituksena puistot ja retkeilyyn sopivat nuotiopaikat. 


Niinpä minäkin päätin yhtenä aurinkoisena päivänä lähteä luontoretkelle muutaman kymmenen kilometrin päähän. Autolla, siitä pieni miinus, mutta se oli ainoa vaihtoehto. 

Tavoitteena oli viettää pari tuntia raittiissa ilmassa. Vähän kävelyä, luonnon äänien kuuntelua ja makkaranpaistoa. Mahtavaa! Rantasipit sirittivät lennellessään ihan veden pinnan tasolla ja etsiessään hyönteisiä. Jossakin palokärki takoi puuta. Kuulinpa ensimmäisen kerran tänä keväänä myös käen kukuntaa. Edellisen kerran tein luontoretken viime syksynä. Syksyisessä luonnossa on oma viehätyksensä, mutta pidän enemmän keväästä. Harmi, että luonnossamme on uusi vitsaus, punkki. Se on salakavala hyönteinen, joka voi levittää borrelioosia tai puutiaisaivokuumetta. Oma luontoretkeni sujui ilman punkin puremia.




Metsähallituksen ylläpitämällä nuotiopaikalla oli nuotiopuut valmiina jokaisen käytettävissä. Lisäksi käytössä olivat siistit käymälät. Näin on varmasti muuallakin, mutta osaammeko arvostaa näitä ilmaisia mahdollisuuksia, saati luontoa. Roskaaminen on varsin yleistä, tosin ei tällä paikalla ainakaan tällä kertaa. 

Piristyneenä ja monta kokemusta rikkaampana palasin lyhyeltä luontoretkeltäni. Ilmeisesti raitis ilma teki tehtävänsä, sillä seuraavana yönä nukuin tosi hyvin. 

Suosittelen lämpimästi piipahdusta luontoon!

 "Valo talven tumman voittaa, 
   Suomen luonto virkoaa.
   Silloin uusi aika koittaa, 
   luonnon voimat voiton saa.

   Kohta kukkii tuomen oksa,
   kohta kesä kukoistaa, 
   muuttolintuin lauleloissa
   suven elon tunnistaa."

   Eino Leino



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nomen est omen

Kokeile Lapin puikulaa!

Tornionlaaksonruusu