Tekstit

Siedätkö hitautta?

Kuva
Kuinka hyvin siedät hitautta? Pidin aikanaan tästä aiheesta päivänavauksen, joka oli suunnattu opiskelijoille. Asia on minusta edelleen ajankohtainen, joten päätin ottaa sen mukaan lyhennelmänä blogiini.  Tutustuin kymmenisen vuotta sitten (pintapuolisesti, myönnän) norjalaisen Thomas Hylland Eriksenin tutkimuksiin. Hylland Eriksen työskenteli siihen aikaan Oslon yliopiston professorina.  Hylland Eriksen puhuu hitaasta ja nopeasta ajasta. Hän ihmettelee, kuinka rajattomasti meillä on tarjolla kaikenlaista tietoa - on Internet ja aikaa säästävää teknologiaa - ja silti meillä on koko ajan yhä vähemmän aikaa! Hylland Eriksen kutsuu tätä ristiriitaa hetken ylivallaksi ja etsii työssään ratkaisuja ongelmaan. Hän korostaa, että nykyaikana on uhattuna hitaus, ei nopeus. Nopea aika vie aina voiton hitaasta, ellei asiaa pidä erityisesti silmällä, toteaa Hylland Eriksen. On monta asiaa, jotka kuuluvat hitaan ajan piiriin. Opiskelu ja oppiminen vaativat keskittymistä ja kaik...

Kun lomat loppuivat...

Kuva
Täytyy tunnustaa, että edelleenkin vuodenkiertoni seuraa kouluvuotta. Näin tiukkaan kouluvuoden kierto on iskostunut alitajuntaani, vaikka lomat loppuivat jo muutama vuosi sitten. Ei silti, että asia vaikuttaisi arkeeni suurestikaan, mutta pientä kaipuuta koen syys-, talvi- ja kesälomaa kohtaan. Ehkä tunnen hiukan haikeuttakin.  Moni jättää työelämän ja sen kuviot huoletta taakseen, kun eläkepäivät koittavat. Minä sen sijaan vierailen entisessä koulussani, joka oli työpaikkani vuosikymmeniä, ainakin pari kertaa vuodessa. Koulullani on lisäksi mukava tapa kutsua siellä työskennelleet melkeinpä kaikkiin koulun juhliin. Olen ollut vieraana vanhojentanssiesityksissä, syksyn itsenäisyys- ja lakkiaisjuhlassa ja kevään lakkiaisjuhlassa. Juhlatunnelmasta nauttii ehkä jopa enemmän kuin työaikana. Kiitos kutsuista, jotka ilahduttavat, vaikka ei aina pääsisikään osallistumaan tilaisuuksiin.  Minusta on myös kiinnostavaa seurata koulutuspolitiikkaa ja sen kehitystä. Otan kantaa, ...

Opiskelua uudella tavalla

Kuva
Avaan tietokoneen, kirjaudun sisään kurssille ja laitan kuulokkeet korvilleni. Saman tekevät muut ryhmän opiskelijat joko kansalaisopiston luokassa tai kotona. On alkamassa jokaviikkoinen italian kielen kurssi, joka toteutetaan etäopetuksena. Vielä mikrofoni ja kamera päälle, olemme valmiit aloittamaan tunnin. Näemme opettajan ja toisemme tietokoneen ruudulta ja päinvastoin. Kaikki sujuu suurimmaksi osaksi rutiininomaisesti, sillä olen ollut mukana jo vuosia.  Ennakkoluuloja etäopiskeluun? Olihan niitä jonkin verran, koska olen taustaltani opettaja. Yllätyin kuitenkin siitä, miten hyvin etäopiskelu sujuu. Opettaja on näkyvissä tietokoneen näytöllä, hän kirjoittaa tärkeimpiä asioita nähtäväksi samalla tavalla kuin luokkahuoneen perinteiselle taululle ja neuvoo ääntämisessä. Meillä on tietysti oppikirja, jonka mukaan edetään kuten perinteisessä luokkaopetuksessa. Kuuntelut toteutuvat sujuvasti. Ylimääräinen kirjallinen materiaali välittyy sähköpostilla. Surffailemme YouTubessa ja...

Kirjoista ja lukemisesta

Kuva
Pidän lukemisesta.  Kouluaikana asuin lähellä kirjastoa, jossa vierailin monta kertaa viikossa. Viihdyin kirjaston rauhallisessa ja hiljaisessa ympäristössä. Siihen aikaan kirjastoissa olivat käytössä hiljaisuus-kyltit. Aina silloin tällöin kirjaston työntekijät joutuivat huomauttamaan kävijöitä liian äänekkäästä keskustelusta. Saatoin viipyä kirjastossa tuntikausia selaillen eri aihepiirejä käsitteleviä teoksia. Aluksi olin kiinnostunut lasten kirjoista ja myöhemmin nuorten kirjoista. Lukioaikoina äidinkielen tunneilla luettiin ja käsiteltiin kirjallisuutta laajemmin. Innostukseni vain kasvoi kirjallisuustuntemukseni lisäännyttyä. Kirjallisuuden suuret klassikot ihastuttivat ja joskus vihastuttivat. Yliopiston kieliopinnoissa käsiteltiin laajasti saksankielisen kielialueen kirjallisuutta, jota luettiin tietysti alkuperäiskielellä. Jos jokin teos kiinnosti erityisesti, se saatettiin lukea myös suomeksi ihan vertailun (tai laiskuuden) vuoksi. Kirjallisuustenttiin oli luettava...

Kokeile Lapin puikulaa!

Kuva
Pidän perunasta. Makutottumukseni johtunee lapsuudestani, jolloin peruna oli yksi tärkeimmistä aterioiden ruoka-aineista. Makaronia käytettiin myös jonkin verran. Riisi ja erilaiset pastalajit tulivat tutuiksi vasta paljon myöhemmin.  Vietimme kesät maaseudulla, jossa vanhempani viljelivät perunaa. Lajikkeita oli useita, mutta kaikkein maukkain oli Lapin puikula. Se oli vähäsatoinen ja pienikokoinen, mutta niin herkullinen. Puikulaa käytettiin säästeliäästi, koska vuoden sadosta oli säästettävä myös siemenperunat seuraavaa istutusta varten.  Lapin puikula on saanut Euroopan Unionin myöntämän merkinnän suojatusta alkuperäisnimityksestä (SAN). Se on hieno tunnustus perunalle, jonka aromikkuus johtuu arktisista kasvuolosuhteista. Talven routa ja pitkät valoisat kesäyöt ovat takeina puikulan ainutlaatuisesta mausta.  Kaikkein paras perunasose syntyy nimenomaan puikulaperunasta, jonka maku ja väri hurmaavat ruokailijan. Jos et ole koskaan maistanut puikulaa, suosit...

Asiallistako?

Kun vanhenee, niin saattaa joutua kokemaan lievähköä iästä johtuvaa henkisten kykyjen aliarvioimista tai oman elämänhallintansa kyseenalaistamista. Miksi sitä nyt kutsuisikaan... Kävin jokin aika sitten eräässä terveyteen liittyvässä toimenpiteessä. Kaikki sujui hyvin siihen asti, kun henkilötietoja kyseltäessä päästiin kohtaan ammatti.  Kun kerroin olevani eläkkeellä, vastapuolen suhtautuminen minuun muuttui selvästi. Olin ollut siihen asti tasavertainen keskustelukumppani, mutta en enää. Yhtäkkiä olinkin henkilö, jolle puhuttiin passiivimuodossa ja monikon ensimmäisessä persoonassa.  Hetken pohdin, alanko hankalaksi tai ymmärtämättömäksi eläkeläiseksi, mutta päätin nöyrästi totella. Niinpä sitten me-muodossa toimenpide saatiin vietyä loppuun. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun törmäsin tällaiseen kohteluun.  Sisäisesti hymyilin tapahtuneelle, mutta samalla muistelin nyt jo edesmennyttä tätiäni. Hän nimittäin joutui kahdeksankymppisenä "mummottelun" kohteeksi....

Kevättalvesta mieleen

Yllätyin tänään. Pieni kävelylenkkini toi elävästi mieleen ylioppilaskevääni tunnelman vuosikymmenten takaa. Hetken jo kuvittelin käveleväni koululleni suullisiin tentteihin! Siihen aikaan oli suoritettava hyväksytysti neljä tenttiä ennen ylioppilaskirjoituksia. Muuten ei ollut asiaa ylioppilaskirjoituksiin.  Juuri samanlaisena keväisen aurinkoisena talvipäivänä vuosia, vuosia sitten suuntasin kohti historian tenttiä. Olen jo aiemmissa blogijutuissani viitannut historian opiskeluuni. Historia oli lempiaineitani. Tentissä opettaja antoi meidän nostaa oman kysymyksemme jostain kiposta. Se oli jännittävä hetki tenttijöille. En muista tentistä juuri muuta kuin sen, että minun viimeinen kysymykseni koski vakauttamista. Aihealue kuului yhteiskuntaoppiin. Apua, miten vaikea kysymys, muistan ajatelleeni. Takellellen ja opettajan avustamana sain vastattua kysymykseen. Huh, tentti selvitetty.  Muutkin neljä tenttiä tuli selvitettyä. Suulliset tentit jännittivät meitä kokelaita enemm...